Volvo 244. Malli, josta melkein tuli klassikko elinaikanaan, koska sitä valmistettiin lähes 20 vuotta
Elokuussa 1974 Volvo esitteli uuden sukupolven sarjat 240 ja 260.
Nämä uudet mallit oli suunniteltu 140-sarjan pohjalta ja olivat paljolti edeltäjiensä kaltaisia. Muutoksiin kuului mm. uusi etuosa, suuret puskurit ja kehittyneempi alusta, jossa oli McPherson-tyyppinen etupyörien jousitusjärjestelmä.
240-sarjan julkistuksen yhteydessä käyttöön otettiin myös uusi 4-sylinterinen moottorisarja, jossa oli sylinterinkannen yläpuolinen nokka-akseli. Aikaisempaa 4-sylinteristä moottoria tarjottiin vielä jonkin aikaa perusversioissa.
Hetken ajan Volvo 244 oli saatavilla myös V6-moottorilla. Joillakin markkinoilla suosittu versio ilmestyi vuonna 1979: markkinoiden ensimmäinen 6-sylinterinen dieselmoottori henkilöautossa (joillakin markkinoilla tarjottiin 5-sylinteristä dieselmoottoria).
Uusi 240/260-sarja oli kehitetty tiukat turvallisuusvaatimukset huomioon ottaen. Vaatimukset olivat itse asiassa niin tiukat, että Yhdysvaltojen viranomaiset käyttivät tätä autoa vertailukohtana turvallisuuden kehittämisessä.
Volvon 240-mallista melkein tuli klassikko jo elinaikanaan, sillä sitä valmistettiin lähes 20 vuotta. Auton ulkoasu sai merkittävän päivityksen kahdesti, mallivuosina 1981 ja 1986. Kaikkiaan 240/260-sarjan autoja valmistettiin yli 2,8 miljoonaa.
Tekniset tiedot
Malli: 244
Tuotanto: 1974–1993
Määrä: 1483399
Kori: 4-ovinen sedan
Moottori: 4-sylinterinen OHV-rivimoottori, 4-sylinterinen OHC-rivimoottori, 4-sylinterinen OHC-rivimoottori, jossa turboahdin. V6 OHC ja 5- tai 6-sylinterinen OHC-rivimoottori (diesel).
Vaihteisto: 4-vaihteinen manuaali, 4-vaihteinen manuaali ja sähköinen ylivaihde, 5-vaihteinen manuaali tai 3- tai 4-vaihteinen automaatti.
Jarrut: hydrauliset, levyjarrut kaikissa neljässä pyörässä.
Mitat: kokonaispituus 490 cm, akseliväli 264 cm.
Volvo Cars on jo pitkään asettanut etusijalle turvalliset perheautot. Tulevaisuudessa meillä on myös kunnianhimoiset tavoitteet olla täysin sähköinen autonvalmistaja vuoteen. Tule mukaan tälle matkalle ja tutustu täyssähköautojen, lataushybridien ja perheautojen mallistoomme alta.
Tutustu täyssähköautoihimme
Tutustu täyssähköautoihinTutustu lataushybrideihimme
Tutustu lataushybrideihinTutustu perheautoihimme
Tutustu perheautoihin