Kuvassa Volvo C70 Convertible -avoauto.

Volvo C70 Convertible-avoauto. Avoauto, jossa on Volvon kaatumissuojajärjestelmä.

Volvon avoautojen tarina on yhtä vanha kuin Volvo -auto itse. Vuonna 1927 valmistettu ensimmäinen Volvo -auto oli avomallinen ÖV4. 1930-luvulla useat erikoistuneet itsenäiset autonvalmistajat valmistivat useita avoautoja eri Volvo -alustoille. Vuosina 1956–57 kuuluisaa Volvo Sport (P1900) -autoa valmistettiin erittäin rajalliset 67 kappaletta, joista useimmat ovat säilyneet tähän päivään asti.

Kun C70-avoauto julkistettiin vuonna 1997, monet olivat yllättyneitä, sillä se oli siihen mennessä kaikkein ylellisin ja kallein Volvo -auto ikinä.

C70-avoauto oli kuitenkin paljon muutakin kuin vain kaunis. Se oli ennen kaikkea vauhdikas auto, jonka pito-ominaisuudet olivat lähes samat kuin C70 Coupé -mallissa, ja sen huippunopeus ja kiihtyvyys ylittivät reippaasti useimpien niin sanottujen urheiluautojen kyvyt.

Avoauton valmistamista mietittiin Volvolla pitkään turvallisuussyistä. Volvon ROPS-kaatumissuojajärjestelmän ansiosta turvallisuudesta ei tarvinnut tinkiä vaikka avoin auto olisi kaatunut katolleen. Autossa oli onnettomuustilanteessa aktivoituva automaattinen turvakaari.

Volvo C70 -avoauto oli tarkoitettu ensisijaisesti Pohjois-Amerikan markkinoille, mutta avo-Volvosta tuli nopeasti suosittu monilla muillakin markkina-alueilla, joissa sääolot olivat avoautojen puolella.

Tekniset tiedot
Malli: Volvo C70 Convertible -avoauto
Tuotanto: 1997–2013
Volyymi: tuotanto käynnissä
Kori: 2-ovinen avoauto
Moottori: 5-sylinterinen DOHC-rivimoottori, 1.984, 2319, 2.435,
Vaihteisto: 5-vaihteinen, 5-vaihteinen automaatti
Jarrut: hydrauliset levyjarrut kaikissa pyörissä
Mitat: kokonaispituus 472 cm, akseliväli 266 cm

Volvo XC40, XC60 ja XC90 lataushybridit pysäköitynä vierekkäin.

Volvo Selekt takuuvaihtoautot

Volvo Selekt Takuuvaihtoautoiksi kelpaavat vain parhaimmat yksilöt, jotka on tarkastettu ja kunnostettu Volvon tiukkojen standardien mukaisesti.

Trenssiin pukeutunut nainen kävelee kohti merenrantaan pysäköityä Volvo EX90 täyssähköautoa.

Volvon uutiset

Tutustu Volvon uusimpiin uutisiin.